Luonnekuvaus
Skorpionin mielestä totuutta ei pääse pakoon. Kyseessä on tietyistä periaatteista kiinni pitävä tähtimerkki, joka ei kuitenkaan kumarra perinteitä vain niiden itsensä vuoksi. Toisinaan mustavalkoisena luonteena Skorpioni voi mennä liian pitkälle ehdottomissa mielipiteissään.
Skorpionilla on hyvin intensiivinen ja syvä luonne, mistä syystä tunteet voivat välillä räiskyä. Rauhallisempien tähtimerkkien mielestä Skorpionin tähtimerkki voi olla liian hurja heidän makuunsa. Skorpionit ovat salaperäisiä, kiihkeitä ja impulsiivisia.
Elämään intohimoisesti suhtautuva Skorpioni saa helposti uusia ystäviä. Hän kerää ympärilleen oman lähipiirinsä, joka saa jaksaa salaisuudet. Ketään hän ei jätä kylmäksi, kun hän poistuu paikalta.
Vahvuudet:
Ponnekkuus, vahvuus ja sitkeys sekä periksi antamattomuus. Skorpioni kestää hyvin haasteita, koska hän ei hellitä, ennen kuin saa haluamansa. Hänen hyveitään ovat rohkeus ja oikeamielisyys sekä useimmiten uskollisuus. Ehdottomuus voi olla niin hyvä kuin pahekin, sen mukaisesti miten sitä käytetään.
Heikkoudet:
Mustavalkoisuus, joka voi ilmetä ehdottomana ajatteluna tai toimintana. Puolustautuu joskus liiankin herkästi ottaen itseensä. Reagointi voi olla nopeaa, ja usein teot kulkevat järkeilyn edellä. Skorpioni voi polttaa takanaan liian monta siltaa; myös ne kulkemisen arvoiset sillat. Voi olla kypsymätön ja liioitteleva.
Työ ja talous:
Sitkeänä ja hyvin vastuullisena horoskooppimerkkinä Skorpioni sopii monenlaiseen työhön. Hän saattaa vaihtaa työpaikkaa liian usein saavuttaakseen jotakin suurta. Skorpionin olisi syytä kiinnittää huomiota opintojensa loppuun saattamiseen sekä sitoutumiseen valitsemallaan uralla.
Oma ala voi löytyä lain, lasten, sosiaalityön tai asiakaspalvelun parista. Tärkeää on olla tekemisissä ihmisten ja palvelujen sekä yhteistä hyvää palvelevien ratkaisujen kanssa.
Terveys:
Skorpionia voivat vaivata erilaiset terveysongelmat lapsuudesta saakka. Hän haluaa tuntea olevansa elossa, mistä syystä hän hoidattaa vaivat pois alta. Vaikka kolotuksia ja kipuja olisi siellä täällä, niin Skorpioni ei lannistu eikä anna periksi. Hän on hyvin terveystietoinen.
Ihmissuhteet:
Skorpioni voi olla omistushaluinen siinä määrin, että vähemmän sitoutuvaa saattaa kammottaa. Hän haluaa, että joko olet läsnä tai et ole ollenkaan. Ystävien ja tuttavien on oltava saatavilla tai henkisesti lähellä.
Skorpionit ovat intohimoisia rakkaussuhteissaan. He ovat kiihkeitä ja romanttisia rakastajia.
Koti sekä rakkaat ja läheiset ystävät kulkevat Skorpionin matkassa ja sydämessä hänen elämänsä loppuun saakka. Heidän kanssaan vietetään huippu vapaa-aikaa.
Onnenhetket:
Ystävät, rakkaat läheiset, perheenjäsenet ja jopa työkaverit tuovat kaikki omalla tavallaan onnellisuutta Skorpionin elämään. Etenkin lapset ovat hänelle usein todella rakkaita ja tärkeitä.
Onni löytyy läheltä.
Onnenkivet:
labradoriitti, malakiitti, topaasi, turkoosi, unakiitti
Yksi kommentti artikkeliin ”SKORPIONI 24.10.–22.11.”