Cetus

Antiikin kreikaksi kētŏs muuntui sitten latinan kautta cetus nimeksi tarkoittaa isoa kalaa, valasta, haita ai merihirviötä. Kreikan mytologiassa Cetuksen tuhoksi koitui Perseus, joka pelasti Cetuksen tappamalla Andromedan omaksi vaimokseen. Myöhemmin latinan sanaa cetus on alettu käyttää nimenomaan merkityksessä valas.

Andromeda oli Etiopian kuninkaan Kefeuksen ja kuningatar Kassiopeian tytär. Kassiopeia oli kovin kaunis ja myös kova kerskailemaan kauneudellaan. Tämä ärsytti nereidejä, merenneitoja, jotka myös olivat sangen kauniita. Nereidit valittivat Kassiopeian käytöksestä merten jumalalle Poseidonille. Poseidon loi merihirviö Cetuksen, joka alkoi vainota Etiopiaa. Oraakkeli ilmoitti, että tihutyöt loppuvat, jos prinsessa Andromeda uhrataan Cetukselle. Andromeda kahlittiin rantakallioon odottamaan Cetusta. Vanhoissa kartoissa Andromeda kuvataankin kallioon kahlituksi neidoksi. Viime hetkessä paikalle ehti Perseus, joka juuri oli surmannut toisen hirviön, Medusan. Kun Perseus näytti irroittamaansa Medusan päätä Cetukselle, tämä jähmettyi kiveksi. Perseus ja Andromeda saivat tarun lopussa toisensa.

RISDM 57-167

Auringonsilta & Kuunkajo

Tuntuuko sinusta että elämäsi junnaa paikallaan? Voi olla, että et löydä omaa polkuasi mitä lähtisit kulkemaan. Arkipäiväisetkin asiat voivat olla vaikeita suorittaa, ehkä olet vain väsynyt tai hukannut "punaisen langan". Minulla voisi olla vastaus ja ratkaisu näihin.