Luonnekuvaus
Oinas on parhaimmillaan äkillisissä tilanteissa ja jopa käänteissä ihan arjenkin tasolla. Tämä tähtimerkki syttyy hyvin nopeasti tekemiseen kuin tekemiseen, mutta kyllästyminen uhkaa melko pian. Kyseessä on aktiivinen ja toimelias tulimerkki, joka edustaa kevättä ja kasvua. Kiireen tuntu kuuluu Oinaan elämään tavalla tai toisella. Tapahtuminen on tärkeää. Uuden luominen viehättää. Oinas on viehättävä ja vetovoimainen horoskooppimerkki, jota luonnehtivat myös ilmaisut lapsekkuus tai nuorekkuus.
Vahvuudet:
Mielikuvituksellinen, idearikas ja itsetietoinen. Ulospäin suuntautunut Oinas haluaa olla tekemisissä toisten kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Heikkoudet:
Kyllästyminen pidemmän päälle asioihin, ihmisiin tai tilanteisiin. Liiallinen vapaudenkaipuu sekä itseriittoisuus. Varomattomuus.
Työ ja talous:
Hän johtaa mielellään muita tai ainakin itseään, mistä syystä hänet voidaan nähdä räiskyvissäkin ammateissa sekä yrittäjänä. Toisaalta myös luova työ tai tekeminen kiehtoo häntä.
Terveys:
Allergiat ja yliherkkyydet voivat vaivata. Sydämestä ja sen rytmistä on syytä pitää huolta. Elämä on rytmitettävä oikein, jotta Oinas ei väsy liikaa. Hänen on syytä minimoida stressitekijät.
Ihmissuhteet:
Vähän viileähkö vaikutelma ihmissuhteissa, koska Oinas voi olla aika minäkeskeinen. Tunteista ei juuri puhuta, ellei astrologisella kartalla ole nousevana merkkinä jokin vesimerkki. Sosiaaliset suhteet voivat palvella mitä tahansa päämäärää tai tekemistä kuten kuntosaliharrastusta tai yrittäjyyttä.
Onnenhetket:
Oman kullan kainalossa säännösteltynä esimerkiksi viikonloppuisin. Myös matkustelu hyvien ystävien kanssa sopii menevälle Oinaalle. Liikunta keventää Oinaan kehoa ja mieltä.
Onnenkivet:
hematiitti, karneoli, smaragdi, rubiini
Yksi kommentti artikkeliin ”Oinas 21.3. – 20.4.”