Aikuisen vapaa-ajasta ja pelaamisen helppoudesta digiaikana

Jos olet jo lähestymässä keski-ikää, muistat vielä ajan ennen digitalisaatiota. Ajan ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa ja internettiä – silloin moni asia oli erilailla, ei välttämättä paremmin, mutta asiat tehtiin eri tavoin – esimerkiksi aikuisilla ei ollut vapaa-ajaksi hirveästi pelattavaa. Aikuisten tehtävä ennen digiaikaa oli tuoda raha talouteen, jotta kaupasta saatiin ruokaa – nykyään 2020-luvulla yhteiskunnat ovat kehittyneet ja työ muuttunut samalla, ja tämän kaiken mukana aikuisille on tullut tarjolle niin netissä kuin puhelimen kautta mobiilissa pelattavaa vaikka kuinka paljon: ajanvietepelejä, perinteisten pelien digiversioita, urheilupelejä, kasinon onnenpelit, sotapelejä, yms. ja kaikki pelit ovat pelattavissa pitkälti myös mobiilisti, ja maksutta – ainakin aluksi.

Pelaamisen muuttuminen alkoi jo 80-luvulla ja siitä on edetty vuoteen 2022 ja nykyään jopa 50 % aikuisista suomalaisista pelaa jotain digitaalista peliä aktiivisesti, ja nimenomaan mobiilipelaaminen on kasvamassa. Pelaaminen kasvaa jo pelkästään siitä loogisesta syystä, että pelikone on aina mukana, joka paikassa, ja pelaamaan pääsee parilla klikkauksella, on sitten kyse kasinon onnenpeleistä, livepelaamisesta tai vaikkapa kaverin haastamisesta shakkiotteluun.

Jokaisella meistä mukana olevan tyylinen älypuhelin pystyy vaivatta pyörittämään niin isompia graafisia joukkuepelejä, kuin myös suoratoiston tv-lähetyksiä ja livekasinon lähetystä rulettipöydästä – puhelimen muisti riittää vaivatta kymmeniin eri peleihin ja esimerkiksi nettikasinoiden pelit latautuvat aina pelatessa selaimen päälle sekunneissa – pelaamaan pääsee kirjaimellesti parilla klikkauksella, mikä peli sitten olikaan kysymyksessä.

Pelaamaan entistä vaivattomammin ja entistä laajemmin

Nykyaikaa kuvastaa, että kaikkea halutaan tehdä nopeammin ja helpommin – digipelaaminen tarjoaa tähän mahdollisuuden ja pelejä on tarjolla onnenpeleistä taitopeleihin – ja peleihin jotka ovat sillä välillä, kuten pokeri, joka perustuu korttionneen, mutta myös oikeisiin valintoihin pelin eri tilanteissa – varsinkin pelaamalla toisia pelaajia vastaan voi pokerissa pelata jopa ammattilaisena, mutta nettikasinoidenkin livepokeria pelatessa ei haittaa ymmärtää edes vähän pokerin todennäköisyyksistä, vaikka 100 % sattuma saneleekin ne seuraavat tulevat kortit – aivan kuten vaikkapa blackjack pelissäkin. Blackjack on muuten hyvä esimerkki digiajan muutoksista: peliä pelattiin vielä muutamia vuosia sitten suomalaisissa yökerhoissakin, mutta nykyään pelaaminen on siirtynyt pitkälti netin livekasinoiden pelivalikoimiin, josta pelaajat voivat liittyä pöytään pelaamaan 24/7 eli aivan koska tahansa.

Jokaiselle nettipokeria pelaavalle pokerinpelaajalle löytyy nettikasinoiden valikoimista sopivia aloituspaikkoja ja pidemmälle ehtineille pelaajille tarpeeksi vaikeita ja isoilla panoksilla pelattavia pelejä. Pokerihuoneet tarjoilevat laidasta laitaan panostuksia ja parhailla sivustoilla on niin paljon pelaajia, että useimmiten päätyy uusien pelaajien kanssa pelaamaan, joka on sekä hyvä että huono asia. Vanhojen tuttujen kanssa pelatessa voi nimittäin testata omaa osaamistaan verrattuna edellisten pelikertojen pelituloksiin.

Tulevaisuuden pelaaminen

Pelaaminen tulee vain jatkossa lisääntymään – sen varmistaa jo se, että yksi tämän hetken nuorten aikuisten kasvavin vapaa-ajan harrastus on eurheilun eli esports pelien pelaaminen – ei ammattilaismielessä vaan kavereiden kanssa kisailuna – tämä vain tuo digipelaamisen entistä arkisemmaksi kaikissa muodoissaan – jo nykyään mobiilipelaaminen on aivan arkista toimintaa, eikä sitä pidetä millään tavalla erikoisena että aikuinen pelaisi kahvitauollaan, metrossa tai omalla kotisohvallaan -vielä joitain vuosia sitten se ei olllut yhtä hyväksyttyä.

Puhutaan myös pilvipelaamisesta – eli useimmiten vielä siitä, että pelaajan oma älypuhelin on se peliohjain ja itseasiassa myös pelikone. Mobiiliteknologian tuotosta on siis ns. pilvipelaaminen, joka on suunniteltu parempaa pelikokemusta varten- tai ainakin nopeampaa ja joustavampaa pelikokemusta. Siinä pelaajan ei tarvitse ostaa laitteistoa, vaan hän voi pelata pilvipalvelimen kautta, joka toimii kuten pelikonsoli tai tietokone. Se varastoi ja prosessoi pelitiedostoja ja lähettää sen huippunopealla yhteydellä pelaajan puhelimeen, konsoliin, tai tietokoneelle. Kasinopelit ovat omalta osaltaan pilvipelaamista parhaimmillaan – tarjolla on jopa tuhansia kolikkopelejä per nettikasino, eikä pelaajan tarvitse tallentaa niitä omalle laitteeelle- ja mikäli peleissä on jokin ”jatkuva” osa, niin pelitilisi kyllä muistaa, minne olet viimeksi pelissä jäänyt.

Pelillisyyys tulevaisuuden arjessa

Pelillisyydellä tarkoitetaan peleistä tuttujen asioiden, kuten pelielementtien, pelisuunnittelun ja mekaniikan tuomista tilanteisiin, joissa niitä normaalisti ei nähdä. Pelilliset elementit ovat mm. erilaisia tasoja, saavutuksia tai pisteitä. Pelilliset menetelmät tähtäävät mm. innostamaan ja motivoimaan sekä ne toimivat monenlaisissa tilanteissa hauskana tapana oppia ja ne soveltuvat niin lapsille kuin aikuisille. Suomalaisista melkein kaikki pelaavat joskus jotakin, lukema on viimeisimmän pelaajabarometrin mukaan vuonna 2020 98,2 % ja 58,7 % pelaa mobiililaitteilla ainakin joskus. (Pelaajabarometri 2020). Pelit ja pelaaminen jossain muodossa ovat siis osa miltei kaikkien suomalaisten elämää. Pelit ovat monien huulilla juuri nyt työ- ja koulutusmaailmassa ja pelillisyyttä kehitetään monissa toimintaympäristöissä.

Vastaa

Auringonsilta & Kuunkajo

Tuntuuko sinusta että elämäsi junnaa paikallaan? Voi olla, että et löydä omaa polkuasi mitä lähtisit kulkemaan. Arkipäiväisetkin asiat voivat olla vaikeita suorittaa, ehkä olet vain väsynyt tai hukannut "punaisen langan". Minulla voisi olla vastaus ja ratkaisu näihin.